|
|
Oppilaiden osallistaminen kerhotoimintaanKoulun kerhotoiminnasta saadaan innostavaa ja motivoivaa, kun oppilaat ovat mukana toiminnan suunnittelussa, kehittämisessä ja toteuttamisessa. Oppilaskunnan hallitus on hyvä voimavara oppilaiden osallistamisessa. Lukuvuoden alussa oppilaille on hyvä esitellä koulun kerhotoimintaa ennen kerhovalintoja. Toivottavaa on, että kerhotoiveita kuultaisiin jo keväällä. Oppilaskunnan hallitusta kannattaa hyödyntää kerhokyselyiden suunnittelussa, kerhoesittelyissä ja osallisuuden kehittämisessä. Esimerkiksi oppilaskunta voi nimetä opettajankokouksiin oman kerhohenkilön, joka toimii yhteyshenkilönä opettajien, rehtorin ja oppilaskunnan välillä. Oppilaiden osallisuutta kerhoissa voidaan tukea osallistavilla työtavoilla. Oppilaat kannattaa ottaa mukaan kerhojen sisällönsuunnitteluun ja he voivat toteuttaa yksittäisiä kerhokertoja yhdessä ohjaajan kanssa. Tärkeää on, että oppilaat otetaan mukaan myös kerhotoiminnan kehittämisen arviointiin. Osallistamismuotoja:
|