Sivukartta Musta ja valkoinen

Tavoitteena lasten ja nuorten osallisuuden tukeminen

Lapset ja nuoret otetaan mukaan suunnittelemaan koulun kerhotarjottimen sisältöä.

Koulun oppilaskunta otetaan mukaan harrastuskyselyjen toteuttamiseen.

Lapsille ja nuorille annetaan soveltuvin osin mahdollisuus toteuttaa myös omia muille koulun oppilaille suunnattuja kerhoja oman harrastuneisuutensa pohjalta.

Kiinnitetään huomiota harrastusryhmien sukupuoli- ja ikäjakaumiin sosiaalisten verkostojen synnyttämiseksi.

Tehdään yhteistyötä oppilashuoltoryhmien kanssa sosiaalisen tuen tarpeessa olevien lasten saamiseksi mukaan harrastuskerhotoimintoihin ja niiden valmisteluun.