|
|
Koulu rahoittaa kerhotyönsä itse, varainhankinta ja sponsorointi voi tukea sitäKoulun opetussuunnitelmaan sisällytetty kerhotyö rahoitetaan koulun resurssein, jolloin se on oppilaille maksutonta. Koulun resursseja voidaan lisätä erilaisilla yhteistyösopimuksilla, kuten sponsoroinnilla. Yritysten ja koulujen välistä yhteistyötä säädellään tarkoin, ja tämän vuoksi se vaatii erityistä harkintaa ja suunnittelua. Koulun kerhoissa voidaan myös harjoittaa varainhankintaa, mikä osaltaan kehittää oppilaiden omatoimisuutta ja motivaatiota sitoutua kerhon toimintaan. Lue lisää varainhankinnasta, sponsoroinnista ja muusta kerhotoiminnan rahoittamisesta täältä. Yhteistyöllä kustannuksia pienemmäksiPuhaltamalla yhteen hiileen alueen muiden toimijoiden, esimerkiksi oppilaiden vanhempien, järjestöjen tai seurojen kanssa, kustannuksia sekä organisointiin liittyviä tehtäviä voidaan hajauttaa useammalle taholle. Kerhonetin sivuilta löydät useita esimerkkejä erilaisista toimintamalleista, joilla kouluun on saatu luotua runsaasti kerhotarjontaa eri tahojen välisen yhteistyön tuloksena. Tutustu toimintamalleihin ja poimi sieltä sopiva oman alueesi käyttöön! |