|
|
Työnjako ja vastuu koulun kerhotyössäTyönjako koulun kerhotyössä, eli se, kuka suunnittelee, toteuttaa ja arvioi kerhotyötä sekä tiedottaa siitä, sovitaan koulukohtaisesti. Koulun rehtori on järjestelyvastuussa kerhoistaKoulun kerhot ja niiden ohjaajat tulee merkitä koulun opetussuunnitelmaan perustuvaan työsuunnitelmaan, jolloin kerhot ovat vastuiden kannalta samassa asemassa kuin koulun muu toiminta. Koulun toiminnasta vastaava rehtori tai muu johtaja, jonka vastuulle koulun toiminta kuuluu, on järjestelyvastuussa kerhosta. Hänen tulee huolehtia siitä, että kerholla on asiantunteva ja vastuunsa tunteva ohjaaja ja että kerhotoimintaa hoidetaan turvallisissa olosuhteissa. Koulun kerhoissa oppilaita koskee sama turva kuin koulutyössä, esim. tapaturmat hoidetaan maksutta (RSarras).Työnantaja korvaa tavallisimmin kerhonohjaajana toimivan opettajan aiheuttamat vahingotKerhon ohjaajana toimiva opettaja on vahingonkorvauslain mielessä työssä tai siihen kuuluvassa toiminnassa. Vahingon sattuessa vahingonkorvauslain ns. kanavointisäännös tulee sovellettavaksi ja kerhon ohjaajana toimivan opettajan tuottamuksesta tai laiminlyönnistä syntyneen vahingon korvaamista haetaan hänen työnantajaltaan eli useimmiten kunnalta. Vain harvoissa poikkeustapauksissa voi opettaja olla korvausvelvollinen, ja tämä edellyttää, että on tapahtunut lievää törkeämpää laiminlyöntiä.Kerhon ohjaaja on myös vastuussa ulkopuolisten asiantuntijoiden tai avustajien osallistumisesta kerhon vetämiseen. VastuuvakuutusMikäli kerhonohjaajana toimii henkilö, jolla ei ole palvelussuhdetta, kanavointisännöstä ei sovelleta. Jos kerhonohjaajana toimii vapaaehtoinen tai muu sellainen henkilö, jolla ei ole palvelussuhdetta koulutuksen järjestäjään, on hänen osaltaan varminta erikseen hoitaa vastuuvakuutus ja rikostaustan selvittäminen. (RSarras)Oppilaat vakuutettuinaVastuun kannalta on siis tärkeää huolehtia siitä, että kerhot ja niiden ohjaajat merkitään edellä mainittuun työsuunnitelmaan tai vastaavaan asiakirjaan. Tällöin koulu on vastuussa oppilaista koko sen ajan, kun he ovat koulun toiminnassa, siis myös koulun kerhoissa. (RSarras) |