|
|
Yhteistyötahot ja verkostoituminenIloa elämään! –toimintamallin syntyminen ja kehittyminen ei olisi ollut mahdollista ilman aktiivista ja vastuuntuntoista yhteistyöverkostoa. Yad toimi koko ajan Iloa elämään! –hankkeen taustalla, kunnes toimintamalli vakiintui kouluihin. Erityisesti tukea on saatu myös alueella toimivasta Pakkala –työryhmästä, jossa on ollut mukana toimijoita
Yhteinen tavoite takaa tuloksiaLaajan kerhotoiminnan syntyminen kouluun edellyttää kolmannen sektorin aktivoitumista ja toisaalta julkisen sektorin halukkuutta yhteistyöhön. Kun kaikilla on yhteinen tavoite, saadaan aikaan myös tuloksia. Yksittäinen työntekijä tai järjestö ei voi aikaansaada kattavaa vapaa-ajan toimintaa kouluille. Siten on tärkeää rakentaa erilaisia yhteistyöfoorumeita; jokaiselle alueelle tai yhteisölle sopivia.Osalla kouluista saattaa olla jo hyviä yhteistyökumppaneita seurakunnista tai järjestöistä. Tällöin kannattaa lähteä kehittämään yhteistyötä heidän kauttaan. Myös julkisen sektorin eri tahot voivat yhteistyössä saavuttaa hyviä tuloksia. Kaikkien tulee kokea tärkeäksi lasten ja nuorten vapaa-ajanviettotavat ja nähdä hyöty, joka ohjatulla kerho- tai pienryhmätoiminnalla saadaan. Tavoitteena alueen lasten, nuorten ja heidän perheidensä hyvinvointiPakkala-työryhmä on asettanut tavoitteekseen alueen lasten, nuorten ja heidän perheidensä hyvinvoinnin. Iloa elämään! –toimintamalli on siten osa tätä ideologiaa. Alueen kaikki viranomaiset ovat halukkaita tekemään yhteistyötä kaikilla lasten ja nuorten elämän osa-alueilla.Erityisnuorisotyö, koulu ja sosiaalitoimi ovat viranomaisista keskeisessä asemassa, jotta kohderyhmän hyvinvointia voidaan lähteä yhdessä asukkaiden ja kolmannen sektorin kanssa tavoittelemaan. |