Sivukartta Musta ja valkoinen

Mukava-projekti


Kun koulupäivä loppuu Männistön koulun oppilailta, suuri osa oppilaista suunnistaa iltapäiväkerhoon tai erilaisiin harrastekerhoihin. Koulu ei siis enää tyhjenekään iltapäivisin. Kaksi vuotta sitten, syksyllä 2002, Männistön koulu pääsi mukaan valtakunnalliseen Mukava-projektiin. Mukava-nimitys tulee sanoista MUistuttaa KAsvatusVAstuusta.
Projektin tarkoituksena on

  • vähentää lasten yksinoloaikaa,
  • kehittää lasten ja nuorten sosiaalisia taitoja,
  • lisätä kouluviihtyvyyttä ja parantaa koulun ilmapiiriä,
  • lisätä koulun yhteisöllisyyttä,
  • luoda perustaa vapaa-ajan viettotavoille ja hyville harrastuksille,
  • lisätä ja tehostaa yhteistyötä kotien ja yhteistyökumppaneiden kanssa sekä
  • lisätä lasten ja vanhempien yhteistä vapaa-aikaa.
Kokonaiskoulupäivähankkeen toimintaan osallistuminen on lapsille, vanhemmille ja opettajille vapaaehtoista.

Mukava-hankkeen päärahoittajana on Sitra, joka rahoittaa kokonaiskoulupäiväprojektiin liittyvän kokeilutoiminnan. Kokeilusta on kuluvana lukuvuonna menossa kolmas ja viimeinen toimintavuosi. Sitran rahoituksen myötä koulussa aloitettiin maksuton aamukerho 1.-luokan oppilaille ja hoivatyyppinen iltapäivätoiminta 2.-3.-luokan oppilaille. Kuluvana lukuvuonna ekaluokkalaisten kahdessa hoivatyyppisessä iltapäiväkerhossa on mukana 33 lasta ja 2.-3-luokkalaisten kahdessa hoivatyyppisessä iltapäiväkerhossa 43 lasta. Koulu on saanut kuluvana lukuvuonna luvan järjestää 1. ja 2.-luokan oppilaille tarkoitetun uuden lain mukaisen iltapäiväkerhotoiminnan puolta pienemmällä kuukausimaksulla kuin kaupungin muissa vastaavissa kerhoissa. Kolmasluokkalaisten kerho on edelleen maksuton ja Sitran rahoittama, mutta lapsille ei tarjota kerhossa välipalaa. Lapset saavat käydä iltapäiväkerhosta myös koulun harrastekerhoissa.
Koulun kerhotoiminta sai kokeilun myötä varoja

  • harrastekerhotunteihin ja
  • tarvikehankintoihin.
Kerhotunteja on palkattu pitämään
  • koulun omia opettajia ja
  • ulkopuolisia vetäjiä.
Kokeilun myötä kerhotuntien määrää on pystytty lisäämään ja laajentamaan tarjontaa. Tämän lukuvuoden aikana harrastekerhotunteja tarjotaan koulun oppilaille 54 tuntia viikossa. Koulun oppilaista viime lukuvuoden aikana 96 % osallistui kerhotoimintaan lyhyemmän tai pidemmän ajan.

Kesätoimintaa!

Sitran rahoitus on mahdollistanut kesätoimintaa kahtena kesänä. Ensimmäisenä kesänä ns. kesäkoulua pidettiin


  • kolmen viikon ajan ja
  • viime kesänä toimintaa oli reilun neljän viikon ajan
  • arkipäivisin klo 9.00–15.00.
Toiminnassa oli mukana
  • 1. – 3.-luokan oppilaita 42
  • 2 vastaavaa ohjaajaa ja 6 apuohjaajaa.