Sivukartta Musta ja valkoinen

Koulun muut yhteistyökumppanit

Männistön koulu on onnekkaassa asemassa siinä mielessä, että se on saanut yhteistyökumppaneiksi

  • työvoimatoimiston ja
  • oppisopimuskeskuksen.
Aamu- ja iltapäiväkerhoissa tarvitaan vastuullisen ohjaajan lisäksi muita aikuisia ja työvoimatoimiston kautta on saatu
  • harjoittelijoita,
  • työmarkkinatuella palkattuja avustajia ja
  • harjoittelijoita kaupungissa toimivista oppilaitoksista.

Toisessa 2.-3-luokkalaisten hoivatyyppisessä iltapäiväkerhossa työskentelee vastuullisen ohjaajan apuna

  • oppisopimusopiskelija, joka suorittaa lähihoitajan perustutkintoa.

Vanhempainyhdistys mukana

Koulun vanhempainyhdistys on ollut aktiivisesti mukana iltapäivätoiminnassa

  • hankkimalla kalusteita ja leluja toimitiloihin ja
  • kustantamalla mm. askarteluvälineitä kerholaisille.

Täydennystä ulkomailta

Kuopion Vesaisten kautta kouluun on tullut kaksi puolalaista harjoittelijaa. He ovat

  • koulupäivän ajan maahanmuuttajalasten luokassa avustajina ja
  • iltapäivisin iltapäiväkerhoissa leikittämässä lapsia.
Kokemukset näistä harjoittelijoista ovat olleet positiivisia ja aikuiset ja lapset ovat ottaneet heidät vastaan ennakkoluulottomasti. Alkuun yhteisen kielen puutekaan ei estänyt yhteisten pelien sujumista. Kuluvan lukukauden aikana tulee uusi harjoittelija Italiasta.

Yritysyhteistyö

Kuopiossa toimivia yrityksiä on saatu mukaan yhteistyöhön rahoittamaan vanhemmille suunnattuja luentotilaisuuksia. Kevätlukukaudella 2004 koulun salissa järjestettiin 4 maksutonta luentotilaisuutta Sylistä maailmalle -luentosarjassa. Näillä luennoilla käsiteltiin vanhemmuutta, syrjäytymisen ehkäisyä ja itsetuntoa. Luentotilaisuudet keräsivät koulun saliin 1600 kuulijaa.

Lukuvuoden 2004–2005 aikana tarkoituksena on järjestää 8 uutta luentoiltaa. Näistä ensimmäinen Esa Saarisen luento keräsi salin täyteen yleisöä eli noin 600 kuulijaa. Aiheina illoissa on kasvatukseen ja vanhemmuuteen liittyviä teemoja.

Luennoitsijoiksi saamme Tapani Aholan, Raisa Cacciatoren, Ansa Haavikon, Keijo Tahkokallion, Tommy Tabermanin, Kirsi Lindroosin ja Olavi Sydänmaalakan. Luennon aluksi iltaa sponsoroivilla yrityksillä on lyhyt esittelytilaisuus ja luennon tauolla heillä on mahdollisuus esitellä toimintaansa esittelypöytiensä luona salin ulkopuolella. Yritykset ovat lähteneet hyvin mukaan yhteistyöhön yhteisen hyvän asian puolesta.